On an island in the sun we’ll be playing and having fun

Australia on täynnä sääntöjä, joita rikkoa. Älä aja vuokra-autoa, jos et ole rekisteröitynyt kuskiksi. Älä aja autoa ilman kansainvälistä ajokorttia. Älä aja auringonlaskun jälkeen. Älä nuku autossa. Älä nuku rannalla. Älä ui yöllä. Ui vain punakeltaisten lippujen välissä. Pidä kengät jalassa paikassa, jonka ovessa lukee "pidä kengät jalassa". Älä juo olutta julkisilla paikoilla. Älä maista kasvia tunnistaaksesi sen. Älä vuokraa skootteria, jos et osaa ajaa. Check.

Kiellosta huolimatta emme kuitenkaan poistuneet maasta vuokra-autolla (?!!).

Kahden tentin (joista ensimmäinen oli australialaisen demokraattinen, jossa kuka tahansa voi kokea tietävänsä kaiken), vihoviimeisen kirjallisen työn ja Markuksen kanssa pidetyn mahtavan esitelmän jälkeen viime perjantaina lähdin Northern Stradbroke islandille parantamaan flunssaa otsonipitoisella ilmalla. Varsinainen tenttiviikko on viikon päästä. Ostettiin Davidin kanssa paikallisesta anttilasta teltta $ 25:lla.


Saari on mahtava paikka tehdä mitä vaan, tai sitten olla tekemättä. Kolme päivää voi helposti kuljeskella loputonta hiekkarantaa edestakaisin, keittää espressoa grillilllä, pelata korttia, kääntää Tik Takin ja J. Karjalaisen lyriikoita
englanniksi, uida välillä ja saada hiekkaa limakalvoille. Hetken jo luulin, että silmästäni tulee taas musta.

Lauantaina meidän oli tarkoitus vuokrata skootteri ja ajaa saaren keskellä oleville järville. Skootteria sai kuitenkin ajaa vain yksi kerrallaan, joten vuokrattiin kaksi skootteria. Rhododendron-onnettomuuden jälkeen palautin skootterini 23 ja puoli tuntia etuajassa.

Myrskyn jälkeen on poutasää

Täällä on satanut melkein kaksi viikkoa. Ja kun täällä sataa, sataa. Sade on usein niin voimakas, että se ei ole oikeastaan enää märkää, vaan sen ainut ominaisuus on määrä. Tällainen sadekausi on todella tavatonta, arvelivat jo että kyse olisi el Niñon käänteisilmiöstä, La Niñasta, joka tarkoittaisi sitä, että täällä sataisi joulukuuhun saakka. En panisi pahakseni, täällä ei muutenkaan käydä lenkillä vaikka sataa, vaan koska sataa.

Vettä tuli niin paljon, että täällä Brisbanessa jouduttiin raottamaan patoa, mikä johti tietenkin tulvaan. Vesi Brisbane-joessa nousi joen rannalla kulkevalle pyörätielle, jota pitkin ajan tavallisesti kouluun. Mitäpä tuosta, kerrankos sitä kouluun uisi. Hauskaa tästä tekee se, että Brisbane-joessa ei saa uida, koska siinä on haita.

Nyt näyttäisi siltä että keli palaa ruotuun ja aurinko paistaa, vaikka kylmää on vieläkin. Säätiedotus lupaa "Cool (23 °C )".

Sain takaisin aussikulttuurin esseeni. Sain täydet pisteet mm. englannin kielestä ja rakenteesta. Mikähän ei nyt täsmää...

Pöydällä kyniä ja paperia, keskeneräisiä lauseita, en niitä koskaan valmiiksi saa, ei ole mitään sanottavaa

Mahalasku arkeen. Ensi viikolla pitää palauttaa luonnonkatastrofien logi Meksikonlahden öljyturmasta ja Islannin tulivuorenpurkauksesta ja Planet Earthin essee vapaavalintaisesta katastrofielokuvasta ja teoriasta sen geologisten prosessien takana.

Luonnonkatastrofit ovat ihan mukavia. Sijoitimme Markuksen kanssa opintoihimme ja ostimme tuoreimman National Geographicin. Sillä mennään kuuhun.

Katastrofielokuvat... Ei. Armageddon, 2012, Dante's Peak (jonka toiveikkaasti luulin olevan Dante Speak, mutta onnistuin jotenkin naamioimaan erehdykseni vitsiksi), Deep Impact, mitä näitä nyt on. Yhden katsominen olisi ollut riittävää ja säästänyt paljolta, mutta sinnikkäästi etsimme hyvää elokuvaa. No, näistä voi oppia, että luonnonkatastrofin iskiessä täytyy kiivetä palmuun. Kaikissa elokuvissa kuvataan tuulen piiskaamia palmuja silloin, kun kaikki muu on jo tuhoutunut.

Perillä on tuolla edessämme jossain, mennään mutta ajetaan hiljempaa, toivon ettei matka loppuis ollenkaan

Roat trip relocation-campervanilla Darwinista Brisbaneen - menossa mukana Berndt, David, Elisabeth, Markus, Martin ja minä,

eli matka jona mikään ei mene niin kuin pitäisi, mutta kaikki on täydellistä.

Päivä 0

Lento Brisbanesta Darwiniin on ajallaan. Nukutaan lentoasemalla.

Päivä 1

Vuokrataan tavallinen auto klo 6 paikallista aikaa, eli puolituntia Queenslandista Länteen. Meitä on kuusi, mutta minä ja Elisabeth ollaan pieniä. Juodaan kahvit ja käydään mangovarkaissa Darwinissa, mutta kukaan ei halua jäädä pidemmäksi aikaa. Lähdetään Kakadun kansallispuistoon. Radio sammuu heti kaupungin rajalla, mutta onneksi olin löytänyt kokoelman 70's hittejä kirjahyllystäni. Tässä vaiheessa se jaksaa vielä naurattaa.

Autossa ei onneksi ole lämpömittaria, mutta on kuuma. Todella kuuma. Kävelemme muutaman lyhyen luontopolun ja löydämme krokodiilin ja lepakoita ja lopulta upean kivimuodostelman, jonne jäämme katsomaan auringonlaskua. Illalla grillataan, ihaillaan täysikuuta ja arvotaan, kuka saa nukkua autossa ja kuka ei.

Päivä 2

Aamu alkaa uutisilla; autofirma soittaa kertoakseen, että relocation-asuntoautomme varaus joudutaan ehkä perumaan. Sellaista sattuu. Keskellä erämaata ei voi tehdä mitään, joten nautitaan päivästä. Päätämme ajaa kehutuille Tsin tsin-putouksille, vaikka nimi kuulostaa siltä, että seuraavaksi pitäisi pulahtaa Moondarra-järveen. Nelivetomme jää kiinni hiekkaan. Ystävälliset australialaiset pelastavat meidät kärsivällisesti. Kuski on innoissaan. Off road! Kuumuus on sietämätön, joten valitsemme uuden uintikohteen.

Löydämme Marie-joelle. Vaikka nelivedostamme ei ollut
juurikaan hyötyä hiekassa, se kulutti kuitenkin bensaa työauton edestä. Tämä yllätti meidät. Täytyyhän täältä jostain löytyä huoltamo, mutta uidaan nyt ensin. Hekottelemme krokotiilivaroituksille ja joessa kuohuviiniä nauttivalle rouvaseurueelle. Pulahdamme ensin kuivuneen putouksen alla olevaan lampeen ja kiipeämme sitten yläjuoksulle. Joku viisas on sanonut, että matkustaminen on sitä, että löytää jotakin mitä ei etsinyt. Meille kävi niin. Uskon, että paikka, johon saavuimme, on maailman kaunein. Vesiputouksen yläpuolella oli ketju kirjasvetisiä uima-altaita, joita rajasi yhdeltä sivulta iltaruskon värjäämä taivas ja kolmelta muulta geologinen historia.

Päätämme pelata varmanpäälle ja nauttia jälleen australialaisesta laupiudesta. Tottahan toki meillä on bensakakanisteri, ottakaa vain kaikki. Olemme pelastetut. Pimeä laskeutuu ja paljastaa tähtitaivaan jollaisen olen nähnyt ainostaan Atlantin yllä. Laskemme tähdenlentoja, eikä kukaan tee elettäkään noustakseen, vaikka tänään on vielä ajettavaa 300 km takaisin Darwiniin.

Kun lopulta lähdemme matkaan, huomaamme, että huoltamoita on paitsi harvassa, ne myös menevät kiinni. Kello on paljon, kuuluvuutta ei ole, ajamme erämaassa, eväät on syöty ja auto pitäisi palauttaa aamulla. Kolmas asema on auki. Laulamme paikallisten kanssa Wonderwallia ja Berndt jahtaa myrkkysammakkoa. Paikka on kuin kauhuelokuvasta.

Pääsemme perille Darwiniin aamuyöstä. Nukutaan lentokentällä, se on halpaa.

Päivä 3

Kuljen turvatarkastuksen läpi hakemaan aamukahvin.

Asuntoautomme varaus on kuin onkin peruttu. Lennot Brisbaneen maksavat liikaa, joten ollaan jumissa Darwinissa. Soitetaan jokaiseen vuokra-autofirmaan, punnitaan vaihtoehtoja ja vietetään iloista leirielämää. Iltapäivällä joku ehdottaa, että ostetaan auto ja ajetaan sillä Brisbaneen. Typerän ajatuksen herättämän naurunremakan laskeuduttua toteamme yksimielisesti, että tänään on sunnuntai, autokaupat ovat kiinni, joten autonosto täytyy jättää huomiseen. Löydämme hostellin (jonka paras puoli on ulko-ovi) ja vietetään täydellisen onnellinen päivä rannalla, syödään fish and chipsiä laiturilla ja käydään pimeässä ja kuumassa ulkoilmateatterissa.



Päivä 4

Autot ovat liian kalliita. Martin päättää lähteä kotiin, sillä kaikki ratkaisut venyttävät sekä budjettia että aikataulua, ja varaa lennot viikon halvimmalle päivälle. Muidenkin haku kohdistuu jo ennemminkin paluulentoihin kuin autoihin. Lopulta joku löytää relocation-henkilöauton välille Darwin-Adelaide ja teltan. Jotakin oppineena päätämme tankata jokaisella huoltoasemalla, ostamme kunnon eväät ja lähdetään etelään. 70's hitit soi. Nukutaan Katherine National Parkin kupeessa jakautuneena autoon, telttaan ja taivasalle.

Päivä 5

Suunnittelimme melovamme aamupäivällä. Kanootit ovat kaikki käytössä, joten tyydymme uimiseen, mutapainiin ja kävelyyn luonnonpuistossa. Tänään sivuutamme kaksi maailman ruminta kylää, joihin ehdottomasti ei pidä mennä, mikäli uskomme autovuokraamon tyttöä. Ajan iltahämärästä yöhön. Kiitos, isä, että opetit ajamaan autoa! Vasemmalla kaistalla pysyminen on yllättävän helppoa. Vastaantulevat jopa nelivaunuiset road trainit ovat pelottavia ja wallabeja ja nautakarjaa pitää väistää tuon tuostakin. Ylivoimaiseksi osoittautuu ainostaa vilkku, jonka paikalle joku pölvästi on laittanut tuulilasinpyyhkijät.

Päivä 6

Tänään pitäisi päästä auringonlaskuksi Ulurulle, vaatii Markus. Me muut olemme hieman skeptisiä kuuluisan kivenlohkareen suhteen. Matkaa on 1000 km, valoisaa aikaa tropiikin tapaan tasan 12 tuntia. Herätys on 5.30. Tälle päivämatkalle osuu matkamme ainut kaupunki, Alice Springs, joka on yllättävän miellyttävä paikka. Ulurun sanotaan vaihtavan väriä auringonlaskussa joka sekunti. Joudumme myöntämään, että onhan se hieno. Kivi on punainen ja 348 metriä korkea.


Päivä 7

Kävelemme Ulurun ympäri, matkaa on 10 km ja se saa ymmärtämään kiven todellisen koon. Erilaiset muodot, mitä aluksi symmetriseltä näyttävästä näyttävästä kivestä löytyy, ovat oikeastaan aika lumoavia. Ulurun lähellä on samanvärinen kivirykelmä nimeltä Olgas. Nimi on niin hyvä, että kävelemme myös niiden ympäristössä. On kuuma. Ollaan poikki, ajetaan yömyöhään ja nukutaan tienvarressa.

Päivä 8

Pysähdymme maailman opaalipääkaupungissa, joka on jos mahdollista Darwiniakin kamalampi paikka. Ilma tuntuu sentään viileältä, ja alan vetää hupparia päälle. Huomaan talon katolla lämpömittarin, joka näyttää 27 astetta. Päätän että se on väärässä.

Koko matka ollaan ajettu yhtä samaa moottoritietä, lukuunottamatta edestakaista poikkeamaan Ulurulle. Tänään päästiin sen päähän ja nähtiin meri. Sivistys. Hyvällä onnella satumme pysähtymään järven rantaan, joka lähempää tarkasteltuna oli suolajärvi. Kaunista.






Päivä 9

Berndtin kone kotiin lähtee iltapäivällä. Sitä ennen on ajettava muutama sata kilometriä, mutta aikaa on. Pysähdymme Mount Remarkablella, jonka nimi lienee samanlaista huumoria kuin on nimetä kissa Rekuksi. On taas pimeää kun etsimme yösijaa, eikä kenelläkään ole karttaa. Nautimme radion kuuluvuudesta ja suunnistamme musiikin mukaan. Löydämme seaside-leirintäalueen, jonka reseption on jo kiinni. Tämähän tulee sitten entistäkin halvemmaksi. Pystytämme teltan hätäpoistumistielle, huomautetaan naapuriasumuksesta. Vakuutamme, että lähdemme ennen aamunkoittoa ja yllätymme pensästä kommentista. Kahden minuutin kuluttua nainen palaa kysymään, ottaisimmeko kahvia tai teetä.

En ole ennen nukkunut hiekkarannalla, ja nyt siihen on elämäni tilaisuus.

Päivä 10

Herään tietoisena siitä, että kun Heino Kaski sävelsi kappaleen Yö merenrannalla, hän unonti mainita vuoroveden ja kalanluurangot lahkeessa.

Tutustumme Adeleideen, ja pidämme siitä. Australialaisen kulttuurin luennolla kaupunkia verrattiin Helsinkiin. Pestään ja palautetaan auto ja lähdetään lentokentälle. Lentomme on Gold Coastille, sillä sieltä juna Brisbaneen on halvempi kuin Brisbanen kentältä. Kone on myöhässä, junia ei kulje enää yöllä ja kaikki muut paitsi meidän kone (ja ne, joita ei tyystin peruuteta) siirretään myrskyn takia laskeutumaan Brisbaneen. Varaudumme kolmanteen lentokenttäyöhön.

Perillä käy ilmi, että lattiat eivät ole nukkumisystävällistä mattoa, oikeastaan kenttä suljetaan yöksi ja ulkona sataa kaatamalla. Virkailija on tikahtua kun kerromme, että oikeastaan haluaisimme Brisbaneen. Onnena onnettomuudessa myös bussilinjat ovat seonneet, ja onnistumme soluttautumaan erään hotellin tilausbussiin. Toivottavasti emme vie kenenkään paikkaa...

Conclusion

Alla on luvattu kartta selittämään viimeviikkojen radiohiljaisuutta. Tässä maassa voi todistetusti olla kahden viikon sisällä jumissa kolmesti lentokentällä, lumihangessa ja hiekassa. Ennen kuin hyvästelemme toisemme, lupaamme, ettemme tuhlaa enää yhtään turhaa aikaa Brisbanessa.