Devil in the sky

Kun olen vanha, tylsa ja rikas ja pukeudun siihen kirjavaan kravattiin, matkustan Tasmaniaan.

Tama maa yllattaa aina. Olin perilla Tasmanian Devonportissa viikko sitten torstai-iltana. Ilma oli ihana, melkein kylma ja raikas. Tasmanian luonto nayttaa hyvin samalta kuin kotona. Ainakin pimeassa. Aamun valjetessa siina, missa olisi pitanut kasvaa kuusama, olikin sitruunapuu.

Ensimmaisena aamuna oli aikainen heratys, silla lahella asui platypuksia, joita voi nahda joko aamu- tai iltahamarassa. Platypus eli vesinokkaelain on yksi viidesta munivasta nisakaslajeista - nelja muuta ovat nokkasiileja. Sympaattinen pienikokoinen lihansyoja saalistaa sukeltamalla silmat kiinni ja tunnustelemalla. Aika velikulta.

Cradle Mountain. Jaatiin kiinni lumihankeen. Kiirehdin kumisaappaat jalassa rakentamaan lumikenguruita ja tekemaan lumienkeleita. Yrita siina sitten pitaa naamaa peruslukemilla; onneksi muut paitsi vompatit, wallabet ja harjahantapossumit pysytellelivat takkatulten aaressa. Hesari kertoi vompatinsuojelijoiden saaneen suuren apurahan. Vompatteja oli satoja, eivat ole mitaan ruudinkeksijoita. Ei ihme etta tarvitsevat suojelua noilla reflekseilla.

Seuraavat paivat kavelin luonnonpuistossa saappaat markina, tunnistin ainakin malakiitin, basaltin ja kalsiitin, kuvasin lukuisia vesiputouksia ja haukoin henkea aina kun maisema paljastui sumun alta. Lahtoaamuna jaoin aamiaisomenani neljan bademelon-wallaben kanssa. Alla Cradel Mountain.

Viimeinen kohde oli Burnie, joka sijaitsee Tasmanian pohjoisrannikolla noin sata kilometria Devonportista Lanteen (liitan kartan kunhan paasen kotiin). Matkalla oli tauko ensin Tasmanian Devil Sanctuaryssa (jossa oppaana toimi Chris Metallinkerayspiste, jonka lempielain oli tasmanian tuholainen) ja sitten paikassa, jonka nimi alkoi W:lla, ja joka toi mieleen Ulko-Hebridit. Burniessa olikin nahtavaa senkin edesta. Myohemmin kevaalla (syksylla, jouluna, as you please) siella voisi nahda jopa pingviineja. Niin onnekas en ollut, talla kertaa, mutta kavin juustotehtaalla, platypusjoella, museo-pahasessa, kaivosmuseossa, merimuseossa, elokuvissa (katsomassa Noidan oppipojan, oli hyva!), tulppaanipuutarhassa, majakassa, muinaisellla laavajarvella ja rhododendronpuutarhassa, jossa oli myos ihan oikea koivu.

Kirjoitan tata Brisbanen lentokentalta odottaessani jatkolentoa Darwiniin, Pohjoiseen, jossa on lamminta kaiketi 35 astetta. Kaksi paivaa vietettaneen Kakadoon kansallispuistossa ja muualla Darwinin tietamilla, sitten alkaa varsinainen road trip-osuus. Muu seurue on nyt matkalla tanne ja minulta loppuvat kolikot, joilla kayttaa internetia.

Lentokentat on mahtavia. Joko juostaan kuin sutta pakoon tai odotetaan, katsellaan lentokoneita ja haaveillaan paasta, jolla voisi ymmartaa noista jotakin.

Time after time

Kirjoitin korvat punaisina esseen aiheesta "In what spheres of life did Australian women make progress between 1870 and the present" ja pidin esitelmän Suomen energialähteistä. Australialainen Anna-tyttö puhui samat asiat Australiasta, mutta hänellä ei ollut yhtä hienoa Alussa oli joulukuusi, kirves ja Saara-kuvaa, jolla varastaa show.

Mitä opin? Suomen aika on seitsemän tuntia jäljessä ja kymmenen vuotta edellä.

Lennän huomenna Tasmaniaan viikoksi ja sieltä Darwiniin. Darwiniin lähtee myös Berndt, Elisabeth, David, Markus ja Martin, koska on spring holiday (suomeksi pääsiäisloma). Vuokrattiin campervan $ 5 päivähintaan, sillä auto pitää saada siirrettyä tänne. Matkaa on 4000 km ja aikaa seitsemän päivää.

Kalliolle, kukkulalle

“There’s nothing so interesting as Geology, even to common and ignorant people, especially when you have a bank or the side of a cutting, studded with fossil fish and things and oysters that were stale when Adam was fresh.”
-Henry Lawson

Lauantaina geologian opiskelijat pakattiin bussiin, jolla ajettiin Mt Coot-han kautta Sunshine coastille katsomaan maailman ihmeitä. Laitan tähän vain muutaman esimerkin.

Oikeanpuoleisessa kuvassa nähdään fossiilin alapuolella kontaktimetamorfoosi, jossa plutoniaanisesta graniitista on kehittynyt hornfels maansisästä tunkeutuneen kuuman magman lämmössä.




Vasemmanpuoleisessa kuvassa on ihan oikea dyke. Dyke on levymäinen ilmestys, jonka koko voi vaihdella muutamista senteistä kymmeniin metreihin. Ilmiö on hyvä esimerkki cross cutting-periaattesta, jonka mukaan esimerkiksi kuvan oranssi granofier on nuorempi kuin tumma diorite.

Olisin halunnut kissing a dyke-kuvan itsestäni. Sen aika on ehkä sitten kun paikalla on vähemmän yleisöä.




Tämä on lähinnä kaunis. Kuvassa on honeycomb feature, tafoni, josta osaan kuulemma kertoa enemmän muutaman viikon päästä. Mereltä puhaltaa suolaa, ja kristalleja kasvaa, lyhyesti. Googlatkaa.








Kumisaappaiden rajat on niin last season. Valkoinen repunkuva punaisessa selässä on tämän kevään juttu.

Kaikki hoituu, kaikki hoituu, ei oo tarvis marista, heti maanantaina haetaan saksofoni kanista.

Tämänpäiväinen viides rengasrikko oli jo oikeastaan hyvä uutinen. Kaikki tämä ei siis johdu pelkästään olemattomista paikkaustaidoistani. Menin ostamaan sisäkumia, mutta myyjän mielestä oli parempi ajatus tuoda rengas näytille. Eliittikakarana jätinkin työn ammattilaisille.

-Tarvitsisin yhteystietosi.
Kerron.
-Sinultahan sai helposti puhelinnumeron!
-Piss off.

Enkeleitä, onko heitä?

Katsoin teidän säätiedotuksenne ja sairastuin flunssaan silkasta myötätunnosta. Tänään oli planet earthin toinen progress test ja ensi viikolla muutaman esseen DL, joten hyvä vaan ettei haluta mennä minnekään.

Eilen yritin yhtäaikaa kirjoittaa esseetä, leipoa karjalanpiirakoita ja paikata pyörän sisäkumia. Lopulta paikkasin renkaan kolmesti (Markus oli riittävät älykäs ollakseen tarjoamatta apua), keitin riisipuuron kahdesti, koska rikoin lasikulhon kattilan yläpuolella ja tein elämäni noloimman kirjoitusvirheen niin väärässä paikassa kuin vaan voi. Välissä opiskeltiin struktuurista geologiaa ja magmaperäisiä ja metamorfisia kiviä. Pegmatitic, phaneritic, aphanitic, glassy, forthy, pyroclastic, porphyritic, granoblastic, porphoblastic... Ilahduttavana lisänä kuitenkin laavatyyppi a-a, joka on helppo muistaa, koska se on ihan ä-ää...

Olen ollut joskus onnellisempikin kuin tänä aamuna. Varsinkin kun vaidettuani veriset nenäliinat uusiin lähdin kouluun ja rengas puhkesi neljännen kerran.

Tentti meni kuitenkin hyvin - näytteetkin pysyivät ehjinä. Talutin pyörää kotiin, kun kilpapyöräilijän näköinen mies kurvasi viereeni. Tarvitsenko apua? En tietenkään. Mies kaivoi laukustaan ehjän sisäkumin, vaihtoi sen pyörääni ja ennen kuin ehdin sanoa "enkeli", hän huikkasi "no worries" ja oli jo mennyt. Taisi saada seuraavat sata ylisosiaalista aussia anteeksi jo etukäteen.

Jos sä tahdot niin, tulen kallioiden läpi, jos sä tahdot niin, what ever makes you happy.

On kaksi tapaa reagoida sateeseen. Ensimmäinen on pukeutua sadetakkiin. Toinen on riisua kengät ja kastuvat vaatteet.

Kuvassa vasemmalla $3,50 opiskelijalounas basalttipedillä, tietää kertoa pikku-geologi, kuvassa oikealla.



Siksi täällä ollaan. Halusin oppia tekemään asioita eritavalla. Näkemään. Listaan kuuluu ehdottomasti osallistuminen Queenslandin organ societyn luennolle virtuaaliuruista viiden unkarilaisen ja kymmenen muuten vaan hörhön seurassa. Didn't see that coming.

Viereeni istuutui vanhempi herrasmies. Unkarissa on naisen nimi Reka, joka kuulostaa hyvin samalta kuin Riikka. Esittelin itseni, ja sain miehen kysymään, puhunko unkaria. Sanoin että en, mutta pistin kuitenkin koko kielitaitoni peliin, eli esitin unkarilaisen kansanlaulun ja sanoin kösönöm.

-Where have you learnt Hungarian?
-I used to have a Hungarian violin teacher.
-Really, who?
Kerron.
-I know him, do you want me to say hi to him?
(Krööööh.) -I would sincerely appreciate if you didn't.

Täällä vietetään tänään isänpäivää. Järjestivät oikein konsertin. Greg oli ollut kiireinen virtuaaliurkujensa kanssa, joten konsertti oli jäämässä tyngäksi.

-Please, Reka, play one movement!
-Uhh. I don't want to. I can do it if it makes you happy, but I won't feel anyhow comfortable.
-It would make me Extremely happy.

Aikaa oli tunti, tänään se riitti sokealle kanalle.

Re-organ-isaation seurauksena ensimmäinen urkutuntini oli viimein tänään. Aloitimme opiskelemalla erilaisten vipujen funktioita. Opin, että sopivaan soundiin kannattaa liimata teippi, jossa lukee esimerkiksi Priest Down, jos palvelukset venyvät liikaa. Ja että urkuihin pitäisi liittää lisäosana automaatti, josta saa konjakkia ja savukkeita ("virtuaaliurkujen etu verrattuna näihin perinteisiin on, että ne joka tapauksessa keittävät
kahvitkin puolestasi"). Ja että kaikki unkarilaiset eivät syö lapsia aamiaiseksi, koska täkäläiset lapset kasvatetaan niin huonolla ravinnolla, että avokado on ekologisempaa leivän päällä. Asia selvä. Lisäksi soitimme jalkioharjoituksia, joihin verrattuna Hanon kuulostaa Mahlerilta.


Karkkilan soittokunnalla oli aikoinaan Kehu nainen päivässä-kampanja. Greg pärjäisi siinä hyvin. "Ei, et sinä ole vaivaksi, pikemminkin inspiraatioksi: Soitan Mozartia kanssasi ja istun alas harjoittelemaan kerrankin kunnolla sen sijaan että annan elämäni lipua iloisesti ohitseni". Ja sokerina pohjalla kaikkien aikojen kaunein minulle sanottu lause: "If you play such beautiful Chopin, Bach and Mozart you could be forgiven even if you were an idiot."

Greg ja virtuaaliurut

Liian kauan sitten viimeksi herännyt oikeeseen duuniin kuudelta, pitäis joltain uudelta kantilta elämää katsoa

Meillä on Davidin kanssa projekti: haluaisimme molemmat työskennellä tarjoilijoina. Siitä ei täällä juurikaan makseta, mutta olisipahan kokemus! Ajanpuutekaan ei ole ongelma, koska saisin varmasti nopeasti potkut. Työpaikkailmoitusta tekstillä "WE WANT UNEXPERIENCED EUROPEANS WITH LANGUAGE DIFFICULTIES AND THE LACK OF WAITING SKILLS" ei ole vielä tullut vastaan.

Puhu äänellä jonka kuulen, sanoilla jotka ymmärrän, runoilla jotka käsitän.

Olen pitänyt englannin puhumista välttämättömänä pahana. Kuinka väärässä voikaan ihminen olla!

Sijamuodot kääntyvät ihan miten sattuu ja näitä ihmisiä kuunnellessa tuntuu että jokainen kärsii jonkinasteisesta rektiohäiriöstä. Vaan heräsinpä minäkin tähän maailmaan. On totta, että kissa on cat: sama eläin, joka naukuu, jolla on neljä jalkaa, ja jota jotkut pitävät muusana. Kuitenkin useimmat sanat, joille on olemassa käännös sanakirjassa, tarkoittavat jotakin samankaltaista, mutta ei aivan ja samaan aikaan vaikka mitä muuta! Aurinko ei muuttanut kiertosuuntaansa oikeammaksi eikä temppelin väliverho revennyt, mutta oivalluksen hetkellä opin todella pitämään tästä kielestä. Siihen on vain suhtauduttava logiikkapelinä; yritän sanoa asian a, suomenkielessä on olemassa palikat b ja englanninkielessä palikat c. Tapauksessani palikoista c 40 % on usein patterin välissä.

Havainnollistaakseni tätä piirsin teille kuvan (Kuva 1). Tadaa:










Kuva 1: "Kielimuuri" eli eri kielten keskinäinen täsmäämättömyys [Matala, R., 2010].

Tällä viikolla on tuotettu tekstiä, mutta tällä kertaa enemmän asiaa. 2500 sanaa on todella vähän. Varsinkin jos tajuaa etsiä tietoa oikeista lähteistä. Kiitos, Maukka!

Lauantai-illan vietin perinteikkäästi Elisabethin ja Davidin kanssa Boat Peoplen keikalla. Olivat menossa sunnuntaina surffaamaan. Urkutunti on ehkä yhtä huono selitys kuin kohoava leipätaikina, joten kysyin varovasti Gregiltä, josko ehtisimme soittaa urkuja jonakin muuta päivänä. Sehän sopi, onhan aivan liian kaunis ilma istua sisällä ellei ole pakko. Surffaaminen olikin jo hieman helpompaa, onnistuin seisomaan useammankin kerran yli kaksi sekuntia - ainakin viisi! Seuraavina päivinä muistikin paremmin ne hetket, joina en ollut seissyt laudalla. Mustelmat paranevat onneksi nopeasti...

Brisbanessa on OPM-periaatteella toimiva elokuvateatteri, joka on vanha, hieno ja haisee. Näyttää vanhoja elokuvia, ja isossa katsomossa on korkeintaan kolme ihmistä kerrallaan. Hienoa!

Tänään on kuulemma kevään ensimmäinen päivä. En ole huomannut juurikaan muutosta säässä saati valoisuudessa sitten tänne tuloni. Yhtäaikaisessa pimeässä ja lämmössä on vaan jotakin väärää. Te siellä kotosalla menette sentään turvallisesti kohti kylmää ja pimeää.