Master and commander: The far side of the world

Palattuani saarelta seuraavaan lähtöön oli aikaa kolme päivää. Pakkasin puolessa tunnissa eli otin mukaan kaiken. Viimeinen juna lentoasemalle lähtee 19.20, ja nyt tiedän että myös Brisbanen kentän parempi puoli suljetaan yöksi.

Vaivoin nukutun yön jälkeen lensin aamun ensimmäisellä koneella Melbourneen, jossa tapasin Paavalin, jolla oli vielä kaksi päivää töitä Melbournessa, mutta sitten lomaa tiistaihin saakka, jonka aikana ajettaisiin Sydneyyn.

Paavali teki töitä ja minä tutustuin kaupunkiin. Johan oli markkinat, ja lisäksi omat kaupunginosat mm. boheemeille porvareille ja punaisille lamppukaupoille. Museossa olivat jatkaneet Titanic-näyttelyä kuukaudella. Lippuna toimi boarding pass, käytävillä soi Tonavan aallot ja näytillä oli niin ruokalista kuin syvyyksistä sukellettuja koruja ja teräskikkareitakin. Vetonaulana oli jopa ihan oikeaa jäätä, jota ammatillisesta mielenkiinnosta päätin maistaa, ja sain melkein turvamiehet perääni.

Joku viisas sanonut, että viisautensa voi peittää, mutta tymyyttään ei. Harvapa asia onkaan niin tyylikästä kuin peittää viisautensa (edellyttäen että on jotakin mitä peittää). Paavali piti ensin loistavan luennon ja sitten soitti taivaallisen konsertin. Ja ilmoitti myöhemmin road tripillä, että tietenkään dingot eivät syö pahaenteisen näköisiä mustia lehmiä, sillä lehmähän voi aina sanoa, että "Hei jos sä et nyt lähe, niin mä ammun."

Lakattuani itkemästä konsertin jälkeen liityin takahuoneessa varsinaisten valopilkkujen seuraan ja paistattelin valokeilan laidalla. Illastettiin seurassa, jonka vitsejä ei tarvinnut ymmärtää, koska pelkän kerronnan seuraaminen riittii tikahduttamaan.

Melbournesta Sydneyyn on noin 800 km ja meillä oli aikaa kolme päivää, siis ruhtinaallisesti. Säätiedote lupasi sadetta ja piti lupauksensa. Onneksi olin jättänyt teltan kotiin.



Näin taas ihan uudenlaisen Australian. Reitin varrelle sattui mm. Australian Alpit, Mt Beauty (sumussakin keittivät hyvää kahvia), Tumut (myös paikkakunta), kolme vesivoimalaa, pato, viinitila, sukellusvene, vesiputous, Canberra, Wagga-Wagga, Ulla-Dulla ja Kangaroo Valley, joka on kuulemma paratiisi. Vettä tosiaan tuli ja näkyvyyttä ei aina ollut, joten paratiisi oli jäädä meiltä näkemättä, mutta onneksi keksimme pelata bridgeä kahdestaan. Se on mahdollista, jos ei älyä huijata.

Monta päivää hyvää ruokaa ja musiikkia ja kaivattua seuraa.



Matkan aikana David soitti ja kysyi, lähdenkö Uuteen-Seelantiin palattuani. Sanon että en ehdi, on tenttiviikko. Toisaalta, Uusi-Seelanti, jos siirtäisin yhden tentin, ehtisin viikoksi... Why not. Because we can.