Minä oon pikkuinen oravanpoika, Äiti on viisahampi

Koska näitä paniikkilähtöjä nyt on harjoiteltu, vuorokausi on ihan sopiva aika melkein mihin tahansa. Siinä ehtii purkaa rinkan ja pakata sen uudestaan, pestä vaatteet voidakseen taas liata ne, lounastaa kavereiden kanssa ja käydä kahdesti lenkillä, lukea tenttiin, käydä tentissä ja unohtaa lukemansa (järjestys ihan as you please). Ja olla paikkaamatta puhjennutta rengasta. Yllätyslisänä sain käskyn mennä tapaamaan minulle tuntematonta Aulikki-rouvaa paikallisen sairaalan teho-osastolle, koska olen kotoisin Suomesta. Siinä olenkin aika hyvä.

Rinkka selässä ja tuliaispapaija kainalossa sitten painelin sairaalaan. Aulikki-rukka tuskin oli kiinnostunut Uuden Seelannin asuntoautotilanteesta saati geologian koealueestani, mutta hymyili urheasti koko vierailuni ajan ja huokaisi varmasti helpotuksesta kun minun jo piti joutua.

Lentokenttäjunassa tulin ensimmäisen kerran ajatelleeksi, että Uusi-Seelantihan on ihan eri maa, pitäisiköhän vaihtaa valuuttaa. Possumit ei kuulemma ole rauhoitettuja, joten täytynee hankkia possumilapaset matkamuistoksi. Wonderland.

Lentoasemalla kertoivat, että passini on rikki eivätkä päästä matkustamaan.

Suomen suurlähetystöt sijaitsevat Canberrassa ja Sydneyssä, jossa olin passeineni vuorokautta aiemmin. Sanoikohan joku, että hankihan uusi passi kun kerran menet Sydneyyn. Vastasinkohan, että eihän tuo voi haitata niin kauan kuin sivu on kuitenkin kiinni. Joku muu olisi voinut tulla ajatelleeksi, että tällaisessa maassa, jossa asuinpaikka todistetaan virastoissa esittämällä omalle nimelle ja osoitteelle postitettu kirjekuori, tuolla muinaisjäänneinstituutiolla nimeltä passilaitos saattaa olla jotakin merkitystä. Oh well...

Viikon päästä pitäisi olla matkalla Uuteen-Kaledoniaan ja Vanuatulle, joten uusi passi oli hankittava ensitilassa; siispä ensin soitin puhelun konsulille ja sitten hyppäsin seuraavaan lentokoneeseen (oma projektinsa ilman voimassaolevaa ID:tä). Markus sattui olemaan valmiiksi Sydneyssä käymässä ja David lähti mukaan varmaan silkasta vastuuntunnosta, sillä olemukseni tuskin oli kovin tasapainoinen. Eivät luvanneet passia viikossa, joskin aika todennäköisesti se olisi valmis perjantaina. Päästyäni paikalle sain uuden passini puolessa tunnissa. Kiikutin jälkeenpäin rouva virkailijalle mansikoita.

Mutta Sydney - ihan oikea kaupunki! Jäätiin melkein viikoksi. Käytiin kuuntelemassa Sydneyn sinfoonikkoja (Khachaturian, Saint-Saëns ja Rimsky-Korsakov), katsomassa Shakespearen Twelfth Night sekä kahdessa taidemuseossa, kävelyillä Manlyssa ja lähemmällä rannalla ja välillä pelattiin korttia. Hostellissa saattoi nukkua, joskin yhtenä aamuna herätessäni silmiin tuijotti lattialla istuva uusi-seelantilainen, joka luki kirjaa ja teki muistiinpanoja ja toisena yönä jouduin yläsänkyyn kipuavan huonetoverin puujalan sohaisemaksi.

Opettavainen ja hauska matka, mutta sanottakoon että tässä maailmassa on hauskempiakin asioita kuin olla maapallon väärällä puolella ilman passia.