Apinaorkesteri

Suomalaisuuden ilmeisin piirre on vaihtarikavereitteni mukaan "rude honesty". Tarkoittaen sitä, että meidän kanssa on mahdotonta pelata valehtelua vaativia pelejä, sillä toinen on liian läpinäkyvä ja toinen kikattaa joka tapauksessa, valehteli tai ei. Ja sitä, että kysymykseen vastataan rehellisesti riippumatta sen vaatimasta vastauksesta. Englannin kielen mukana samassa paketissa tulee jonkinlaiset käytöstavat - siksi kai olin jo unohtanut mitä se todellinen rehellisyys on - mutta onneksi muistuttamaan lähetettiin varsinainen Apinaorkesteri Suomesta: Jani, Mira ja Veke.

Jo matkalla lentokentältä kotiin kohteliaisuuksia alkoi lennellä siihen malliin, että harkitsin pidempiaikaisen viisumin hankkimista. Onneksi vanhan koiran ei tarvitse oppia uusia temppuja vastatakseen kuin sille huudetaan.

Välilaskulla Sydneyssä olivat jo ehtineet todistaa, että Veikon iPhone on oikeasti päältäajettava, toimii nimittäin vaikka taksi ajaisi yli. Brisbanessa päästiin kokeilemaan toisenlaista puhelinteknologiaa, jossa matkakorttiyhtiön automaattinen puhelinvastaaja ei ollut kiinnostunut numeroiden painelusta, vaan jos halusi puhua go cardista, piti sanoa "go card". Toistoja oli tarpeeksi siihen, että jos kuulemassa olisi ollut papukaija, se olisi oppinut sanomaan "go card" ja lisäksi jotakin hyvin suomalaista.

Vuokrattiin valtava asuntoauto. Vaihteilla, tarkoittaa sitä että vaihdekeppi on vasemmassa kädessä (polkimet onneksi oikein päin!). Janin ajokokemuksella iso auto ei olisi ongelma, ja minun silmäni on jo tähän nurinkuriseen liikenteeseen tottunut. Sokea talutti rampaa: joko Jani ajoi ja minä istuin vieressä hokien "Vasen... Vasen... Nii ja jos tosta liikenteenjakajan vasemmalta puolelta..." tai minä ajoin ja Jani vaihtoi vaihteita. Kerrotaan jo tässä vaiheessa, että jäätiin kaikki henkiin ja auto palautettiin ehjänä Cairnsiin.

Autossa oli makuupaikat kuudelle, tv, keittiö ja kylpyhuone. Kauhun tasapaino piti huolen siitä, ettei kukaan uskaltanut kokeilla auton vessaa, sillä sen olisi joku joutunut tyhjentämään.

Ajettiin reilu 2000 km. Käytiin rannalla Sunshine coastilla, Whitsundaylla ja Townsvillessä. Rockhampton oli näkemisen arvoinen paikka kaikessa vaatimattomuudessaan. Päällystämättömien teiden ajaminen oli vaihteeksi kielletty yöllä ajamisen lisäksi. No niinpä. Nukuttiin yksi yö kansallispuistossa trooppisessa sademetsässä, jossa oli vesiputouskin. Mikäs se sellainen sademetsä olisi, jossa ei sada. Tässä suhteessa oltiin onnekkaita, eikä aamulla tarvinnut enää käydä suihkussa, jossa illalla oli kämmenenkokoinen sammakko, jota päätin olla suutelematta. Myöhemmin paikassa, jossa nimen mukaan Millaa Millaa Falls, australialainen luonto sen sijaan tuli ihan iholle, ainakin Janille ja Miralle, jotka molemmat poimivat jalkateristään trooppisen iilimadon.

Cairnissa vietettiin ensin kaksi hikistä päivää kaupungissa ja yksi suurella valliriutalla, jonne pääsi purjelaivalla. Sää salli. Pojat sukelsivatkin, ja kaikki pääsimme snorklaamaan. Aurinkoa saatiin siksi riittävästi, jotta Brisbaneen palattuamme ei enää tarvinnut miettiä, mennäkö surffaamaan tai Straddielle, sillä ihoiltamme löytyi varmaan kaikki Tikkurilan maalikartan sävyt. Siispä kahtena jäljelläolevana päivänä vietettiin hyvää kaupunkielämää ja tavattiin opiskelukavereita, jotka jo alkavat palata omille mailleen. Niin minäkin ihan kohta, hei tyypit, kohta nähdään!